lauantai 23. toukokuuta 2015

Dragon Age 2



Pelin kannet.
Dragon Age 2 on Biowaren kehittämä roolipeli ja jatko-osa pelille Dragon Age: Origins. Electronic Arts julkaisi pelin Windowsille, Play station 3:lle ja Xbox 360:lle vuonna 2011.

Henkilöhahmosi nimi on Hawke ja hänen kotikylänsä on tuhottu. Sinun tehtäväsi on viedä Hawke ja hänen läheisensä turvaan Kirkwallin kaupunkiin. Pelin tarina on jaettu kolmeen kohtaukseen, joissa kussakin on oma teemansa. Ensimmäisessä kohtauksessa tehtäväsi on löytää tie sisään Kirkwallin porteista sekä pitää perheesi ja ystäväsi hengissä uudessa, jo pakolaisten täyttämässä kaupungissa.

Biowaren tekemät muutokset pelin strategiseen ulkomuotoon sekä mm. dialogin toteutukseen ovat jakaneet mielipiteitä Dragon Age 2:n suosiosta. Edeltäjän saappaita on vaikea täyttää, mutta kaikki Biowaren tekemät muutokset on tehty, jotta peliin päästäisiin paremmin käsiksi. Grafiikat ovat paremmat, taistelusysteemiä on nopeutettu, taitopuuta yksinkertaistettu ja dialogiuudistus on matkittu peliyhtiön aikaisemmin tuottamasta Mass Effect pelistä. Kumppaneiden varustuksiin ei voida enää koskea vaan ne kehittyvät pelaajan löytäessä kullekin hahmolle omat parannuspakettinsa. Vaihtoehdot tarinan erilaisille lopputuloksille on poistettu ja hahmon kehittäminen on rajoitettu luokkaan ja sukupuoleen, kun roduksi on valittavissa ainoastaan ihminen. Dialogeissa pelaaja saa valita haluaako hän vastata kiltisti, nokkelasti vai vihaisesti. Joissakin tapauksissa päätökset voidaan jättää kumppaneiden ratkaistaviksi tai heidän kanssaan voi flirttailla. 


Osa pelaajista voi nähdä dialogi-uudistuksen haitallisena sillä se tekee keskustelun lopputuloksen arvioimisen hankalaksi. Koska ei tiedetä tarkasti mitä Hawke tulee sanomaan tai miten keskustelukumppani siihen vastaa, kohtaus voi äkkiä ottaa täysin yllättävänkin suunnan.
Jokaiselle hahmolle on muodostettu ainutlaatuinen taitopuu sekä valittavat alaluokat, joissa tehdyt muutokset näkyvät  erityisesti taistelutekniikassa. Hahmot on tehty ainutlaatuisiksi joidenkin taitojen, iskujen ja ominaisuuksiensa kautta. Ihmetystä uudessa tavaraluettolossa aiheutti tarkastelumahdollisuuden poistaminen ennen esineen lisäämistä varastoon. Kyseinen ominaisuus toimi hyvin pelisarjan ensimmäisessä osassa, minkä vuoksi on erikoista, että sitä on haluttu muuttaa. Hawken kotiin on tehty kätkö, jonne tavaroita voi jättää säilöön, mutta se on silti tarkasteltavuutta monimutkaisempi vaihtoehto.


Uudistettu taitopuu.
Kakkososan karttaa on paranneltu antamalla sille yön ja päivän vaihtumisen ominaisuus. Osa pelin monista sivutehtävistä on mahdollista suorittaa vain öisessä, varjojen täyttämässä Kirkwallissa. Kartassa ja ympäristössä oli harmillista huomata, että moni vuorille luoduista luolista ja huoneista oli kylmänviileästi kopioitu toisistaan. Seikkailukin jää vähäiseksi koko tarinan sijoittuessa yhteen kaupunkiin. Ympäristö on kyllä kieltämättä hyvin suunniteltu ja kauniisti toteutettu. Tässä osassa ei myöskään taistella enää niin paljon darkspawneja vastaan vaan kamppailu keskittyy salamurhaajien, verimaagikoiden, demonien ja qunarien kanssa käytäväksi. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyy darspawneihin toinen osa valloittaa uusia teemoja. 


Hawken ja Qunarien taistelu.
Dragon Age 2 on edeltäjäänsä puolet lyhyempi. Siinä missä ensimmäisen osan tutkimiseen pystyi käyttämään jopa 100 tuntia, toinen on pelattavissa noin 50 tunnissa (+ lisämateriaali). Tämä on tietysti hyvä pelaajille, joilla ei ole rajattomasti aikaa käytettävänään, ja jotka ovat enemmän kiinnostuneita juonen kehityksestä kuin ympäristön tutkimisesta. Jatko-osassa tavataan myös joitakin tuttuja ensimmäisestä pelistä, mutta muuten yhteys tarinoiden välillä on pieni. Molempien osien tarinat ovat kuitenkin ainutlaatuisia ja uskomattoman hyvin toteutettuja. Joiltakin osin toisen osan tarina tuntuu jäävän kesken, mutta toisaalta Dragon Age-sarjasta on ilmestymässä vielä kolmaskin osa.



"If you were like me and worried about Dragon Age II, you can relax. It's not quite the same game, but where it's different it is better."
                                 
BigPond GameArena
Hawke ja Isabela.




















+ nopeutettu taistelu systeemi 
+ parantuneet grafiikat (näkyy myös hahmoa luotaessa)
+ yksinkertaistettu taitopuu
+ alaluokkiin kehittäminen näkyy taistelutekniikassa ainutlaatuisina taitoina
+ mielenkiintoiset hahmot 
+ draamaa
+ yö ja päivä
+ yksinkertainen mutta elegantti ympäristö
+ 50 tuntia tekemistä! (+lisämateriaali)
+ tuttuja hahmoja edellisestä osasta + paljon sivutehtäviä
+ harvoja bugeja/kaatumisia
+ ainutlaatuinen tarina
+ uusia vastustajia


+/- uudistettu dialogi (otettu Mass Effectistä)
+/- muille kumppaneille ei voi vaihtaa varusteita tai haarniskaa
+/- vähäinen yhteys ensimmäiseen osaan

- hahmon kehittäminen on rajoitettu luokkaan ja sukupuoleen
- vain yksi taustatarina ja lopputulos
- tavaroita ei voi tarkastella ennen lisäämistä tavaraluetteloon (kätkö)
- kopioidut luolat ja huoneet
- ei seikkailua, sama kaupunki
- ensimmäinen kohtaus on osin vaisu ja kolmas muita lyhyempi 
- hahmon profiili alkaa kehittyä vasta 2. ja 3. kohtauksessa
- tarina jää kesken





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti